Sain ensimmäisen koirani ollessani 10 -vuotias. Siitä lähtien on perheeseeni kuulunut yksi tai useampia koiria. Olen harrastanut koirieni kanssa erilaisia asioita, mm. henkilöetsintää, jäljestämistä, hakua, tottista, agilityä sekä rata- ja maastojuoksua.
Kaikkein eniten minua kuitenkin kiehtoo koira ihan omana itsenään. Sen viisaus ja nokkeluus, kun se yrittää parhaansa mukaan luovia meidän ihmisten maailmassa. Käytösongelmat alkoivat kiinnostaa minua siinä määrin, että kouluttauduin koulutusohjaajaksi. Tästä jatkoin suorittamaan Turid Rugaasin parivuotisen ongelmakoirakouluttajan tutkinnon.
Toimintatapaani ohjaa koiran lajityypillisen käyttäytymisen ymmärtäminen sekä vahvistamiseen perustuva ohjaaminen.