loading

LASSE

Lasse Holma

Olen perusammatiltani urheiluhieroja ja tehnyt hoitotyötä vuodesta 1997 lähtien. Olen hakenut jatkuvasti lisää ymmärrystä ja ammattitaitoa erityyppisistä koulutuksista. Tällä tavalla olen pyrkinyt kokoamaan itselleni laajan ja monipuolisen työkalupakin jotta pystyn parhaalla mahdollisella tavalla auttamaan asiakastani.

Perusidea omassa hoitotyössäni on että terveyttä on paljon helpompi hoitaa kuin sairautta. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen olisi hyvä vaalia omaa hyvinvointiaan jatkuvasti eikä odottaa siihen saakka, kun oireita alkaa ilmaantua.

Henkistä ja fyysistä hyvää oloa tuottava liikunta sekä puhdas ja monipuolinen ravinto ovat avainasemassa. Ihminen on kuitenkin nykyään alttiina jatkuvalle, voimakkaalle stressille ja tämän vuoksi kokonaisterveyden ylläpitoon tarvitaan usein myös ulkopuolista apua.